Kaikelle digitaaliselle pelaamiselle on ominaista, että pelit vetävät ihmistä puoleensa, innostavat kehittämään omia taitojaan ja houkuttelevat palaamaan omien suosikkien pariin kerta toisensa jälkeen. Jos digitaalinen peli on suunniteltu hyvin, se pystyy tarjoamaan pelaajalle innostavia ja palkitsevia toimintaympäristöjä, joiden avulla pelaaja voi oppia etenemään pelissä. Digitaalisten pelien vetovoimaa ja niiden syitä on mahdollista tarkastella niin pelaajan kuin pelien ominaisuuksien näkökulmista.
Pelien tulee palkita pelaajansa
Pelaajien palkitseminen tekee pelaamisesta miellyttävää ja saa pelaajan kehittämään itseään jatkuvasti. Tämän päivän tietokonepeleissä palkinnon voi saada joko välittömästi tai sitten se voi vaatia pitkäkestoisempaa pelaamista. Palkinnot voivat olla pisteitä, tasoilla etenemistä tai ne voivat liittyä pelaajien välisiin tulostaulukoihin. Toisaalta pelissä voi myös päästä etenemään juonen suhteen, mikäli pelaa kärsivällisesti ja oppii uusia asioita. Pelien sisältämä epäsäännöllinen palkitseminen lisää tutkitusti pelaamisen houkuttelevuutta. Tämän päivän tietokonepeleissä käytetään runsaasti loot boxeja eli yllätyslaatikoita, joiden sisältöä pelaaja ei voi tietää etukäteen. Tällaisen yllätyslaatikon saa hyvästä pelimenestyksestä. Kun ennakoimattoman palkinnon voi saada koska tahansa, pelaaja pysyy paremmin pelin parissa odottaen jälleen uutta palkintoa.
Pelaajien tavoitteellisuus peleissä
Nykyisin tietokonepeleille järjestetään e-urheiluturnauksia. Suosituimpia näistä ovat Dota 2 -pelin turnaukset, mutta myös esimerkiksi League of Legends on suosittu e-urheilijoiden keskuudessa. Jos pelaaja pyrkii pääsemään turnauksiin, vaatii pelaaminen aikaa ja vaivaa. Tällaiset pelaajat pyrkivät pääsemään aina uudelle tasolle ja läpäisemään pelin nopeassa ajassa. Turnauksissa pelaavat etsivät älyllisiä haasteita ja haluavat ratkaista ongelmia. Turnauksiin osallistuminen voi olla pelaajan motivaation lähde. Turnaukseen osallistuvat pelaajat tekevät sitä työksensä ja osittain suurten rahapalkintojen vuoksi. Yleensä kilpailuhenkiset pelaajat haluavat kuitenkin saavuttaa jotakin, mikä toimii suurimpana motivaationa.
Kotona vapaa-ajalla pelaavat taas pyrkivät kehittymään pelissä, mutta eivät ota pelejä turhan vakavasti. Heille riittää tasoilla eteneminen ja voittaminen, mutta tappiokaan ei saa heitä suunniltaan. Vapaa-ajalla pelaavat voivat joko keskittyä yhteen peliin tai vaihdella pelejä mielensä mukaan. He voivat osata pelata useita pelejä kohtalaisen hyvin, mutta eivät välttämättä edusta kaikkein parasta tasoa missään pelissä. Vapaa-ajan pelaajat nauttivat siitä, että saavat pelata kaveriensa kanssa ja viettää samalla aikaa yhdessä. He voivat kuitenkin jättää pelin kesken välittömästi, kun siltä tuntuu. Sama ei päde ammattilaisiin, vaan heidän täytyy jatkaa peliä tilanteessa kuin tilanteessa.
Pelaajat voidaan jakaa karkeasti näihin kahteen kategoriaan pelaamismotivaation suhteen. Tavoitteelliset pelaajat pyrkivät tekemään pelaamisesta ammatin, kun taas toiset harrastavat pelejä kuin mitä tahansa muutakin. Vaikka Dota 2 on maailman suosituin e-urheilupeli, voi sitä pelata myös vapaa-ajallaan. Toki pelissä eteneminen vie paljon aikaa ja peleihin on hyvä osallistua alusta loppuun saakka. Dota 2 -peliä pelataan kuitenkin myös viihteenä, eikä siihen aina liity kilpailua tai edes kilpailuhenkisyyttä. Sama pätee muihinkin e-urheilun turnauspeleihin, joita ovat esimerkiksi Dota, League of Legends ja Counter Strike: Global Offensive. Counter Strike: Global Offensive on erityisen suosittu tavallisen kansan keskuudessa, kuten muutkin Counter Strike -pelit. Alun perin ne kehitettiinkin tavallisille pelaajille, mutta sittemmin turnausten yleistyessä Counter Strike -pelejä alettiin hyödyntää turnauksissa ympäri maailman.